RAMADAN
15 toukokuun, 2020
Vertaistukiryhmä uusille muslimeille, islamista kiinnostuneille ja muslimien puolisoille
22 elokuun, 2020
RAMADAN
15 toukokuun, 2020
Vertaistukiryhmä uusille muslimeille, islamista kiinnostuneille ja muslimien puolisoille
22 elokuun, 2020
Näytä kaikki

Amal blogi: I understand I will never understand however, I stand

Viime päivät olen surullisin ja samalla pelonsekaisin tuntein seurannut sitä, mitä tapahtuu Amerikassa. Nämä järkyttävät tapahtumat on helppo kuitata ajattelemalla, että onneksi meillä ei ole näin. On helppo sivuuttaa uutiset vähemmistöjen ja tummaihoisten henkilöiden kohtaamasta rakenteellisesta, mutta samalla koko elämän ja arjen läpileikkaavasta rasismista ja todeta, että tuohan tapahtuu toisaalla. On helppoa ajatella, että tämä ei meitä kosketa. Valitettavasti olet väärässä. Rasismia on kaikkialla maailmassa; kontekstit ja tavat, millä rasismi ilmenee, ovat erilaisia. Rasismi ei kuitenkaan ole jotain, mikä tapahtuu vain muualla. Suomi on tutkitusti yksi Euroopan rasistisimmista maista. Me kaikki voimme, ja meidän kaikkien täytyy, tehdä konkreettisia tekoja tilanteen korjaamiseksi. Jos emme nouse vastustamaan sitä, miksi suomalainen yhteiskunta on muuttumassa, on Amerikassa tapahtuva tulevaisuudessa totta myös Suomessa.

Elämme maailmassa, jossa rasismi on saanut juurtua ihmisten mieliin. Rasismi on saanut tukevan jalansijan myös suomalaisessa yhteiskunnassa. Myös Suomessa, etniseen tai uskonnolliseen, vähemmistöön kuuluvat ihmiset altistuvat päivittäin vihanpuheelle tai muille rasismin muodoille. Rasismi elää ja voi hyvin suomalaisen yhteiskunnan rakenteissa, halusimme sitten nähdä sitä tai emme. Olenkin miettinyt, miten valkoisena, korkeasti koulutettuna, hyvään ja varakkaaseen yhteiskuntaluokkaan syntyneenä nuorena naisena voisin oikealla tavalla osoittaa sen, että yhdenvertaisuus on minulle tärkeää. Miten osoittaisin tummaihoisille, vähemmistöön kuuluville tai kaltaisilleni valtaväestöön kuuluville sen, että välitän heistä, joita sorretaan niin meillä kuin maailmalla? En halua vaikuttaa tekopyhältä, en halua sanoa vääriä asioita tai huonosti valituilla sanoilla loukata. Pelkään vieväni tilaa niiltä, jotka tietävät ja joka päivä tuntevat sen, miltä rasismi tuntuu. Pelkään, etten osaa vaikuttaa, oikein.

Vähiten haluan kuitenkin olla hiljaa, sillä ennen kaikkea tiedän, että sanattomaksi jääminen ja hiljaa oleminen on hiljaista hyväksyntää. Elämme ajantasaisen tiedon maailmassa; halutessamme toisella puolen maailmaa tapahtunut on sekunneissa myös meidän tiedossamme. Meillä on rajattomat mahdollisuudet saada tietoa ja sivistää itseämme. Jos vain haluamme, jos vain tarpeeksi välitämme, meillä on mahdollisuus hankkia tietoa siitä, mitä rasismi on ja miten siskojamme ja veljiämme kohdellaan. Tänä päivänä, tässä ajassa vaiti oleminen on väkivaltaa. Taistelu rasismia vastaan kestää luultavasti koko elämän.

Onni on, että omaa ajatusmaailmaa on mahdollista muokata. Voimme oppia aina uutta. Ehkä huomenna on se päivä, kun nouset vastaan sitä kollegaa, joka leikin varjolla, luultavasti tietämättömyyttään tai asiaa liioimmin ajattelematta, sanoo rasistisen vitsin. Ehkä ensi viikolla on se päivä, kun vihdoin keräät rohkeutesi ja puutut tilanteeseen, missä näet toista syrjittävän. Haluan uskoa, ettei kukaan meistä ole syntyjään paha. Haluan uskoa, että hiljainen hyväksyntä tai rasismin ruokkiminen, ihan jopa tahtomattaan, johtuu tietämättömyydestä tai pelosta. Ei ole helppoa olla se, joka nousee vastarintaan. Vielä vaikeampaan on kuitenkin se, että joutuu kokemaan rasismin omissa nahoissaan päivän toisensa jälkeen. Ääneen asioiden sanominen ja vallitsevan kulttuurin haastaminen on epämukavaa niin itsesi mutta myös muiden tilanteessa olevien ja rasismia tahtomattaan ruokkivien kannalta. Tästä huolimatta toimiin on ryhdyttävä. Tämä koskee erityisesti meitä, jotka olemme tavalla tai toisella etuoikeutettuja länsimaalaisessa yhteiskunnassa. Yhtä lailla tämä koskee myös muita, jotka ehkä itsekin kokevat syrjintää tai muita haasteita elämässään. Meidän täytyy jokaisen ryhtyä taisteluun paremman ja yhdenvertaisemman huomisen puolesta. Meidän on uskallettava tuntea myötätuntoa, puhua ja kuunnella. Meidän on uskallettava ravistaa omaa maailmankuvaamme ja vaatia myös muita tekemään niin. Itse olen menettänyt monta ystävää, ihmissuhdetta ja tuonut perheelleni pettymyksen palaamalla islamiin ja valitsemalla tien, mitä he eivät minulle toivoneet. Kohtaan ennakkoluuloja ja islamvastaisuutta uskontoni puolesta argumentoidessani. Omista kokemuksistani huolimatta taistelu kaikkien yhtäläisten oikeuksien puolesta on ihan yhtä lailla se taistelu, johon myös minun on annettava aikaani. Viime päivinä olen saanut ihmiset tuntemaan olonsa kiusalliseksi sillä, että tuon heidän tietoonsa heidän omat heikkoutensa ja välinpitämättömyytensä. Jos saan edes pienen muutoksen aikaan ihmisten mielissä, on kaikki ollut sen arvoista. Usein yksilö on itsekäs, tahtomaattaankin. Meidän on kuitenkin opittava kantamaan vastuuta siitä, että meistä jokaisella on yhtäläiset oikeudet ihonväristä, taustasta tai uskonnosta huolimatta. Kun puhumme meistä, emme saa tarkoittaa vain meitä, joilla on sama ihonväri ja uskonto. Me olemme kaikki yhtä arvokkaita; erilaisia, mutta saman Jumalan luomia ja Jumalan silmissä yhtä rakkaita.

Islamissa ei ole rasismia; syrjintä sen kaikissa muodoissa on uskomme ja uskontomme vastaista. Meidän velvollisuutemme on myös tuoda esiin tätä totuutta, puuttua ja taistella kohti parempaa huomista. Meidän on muistutettava ympärillämme olevia ja kasvatettava lapsiamme ymmärtämään, ettei rasismille ole oikeutusta missään tilanteissa. Kukaan ei voi nostaa itseään ylemmäksi toista alkuperän, ihonvärin, kielen tai varallisuuden perusteella. Meidän muslimien, olemme sitten kokeneet itse rasismia tai emme, velvollisuus on nousta ja puolustaa yhdenvertaisia oikeuksia ja oikeudenmukaisuutta, meidän on puolustettava niitä, joita sorretaan. Haluan lopettaa kirjoitukseni lainaten erään upean, rohkean ja meille muille esimerkkiä näyttävän siskon sanoja: use your given priviledge to raise the ones who are pushed to the ground.